Pyhäjokisuun Vesi OyYleinen viemäri on rakennettu Kunnan keskustan alueelle, Etelänkylän Alapääntien varteen, Parhalahdelle välille Parhalahdentie - Teereläntie sekä Yppärissä Vanhanmaantien varteen ja Pörkän alueelle.
Viemäriputkistoa on yhteensä n. 32,6 km. Suurin osa putkistoista on muoviputkea tai betoniputkea johon on sujutettu sisään muoviputki. Keskustan kaava-alueella on vielä jonkin verran vanhaa betoniputkea (n. 2,1 km) ja betonisia kaivoja.
Kunnan alueella on neljä puhdistamoa:
Keskustaajama-alueen (Lipin) puhdistamo toimii luvanvaraisesti . Lupa tulee uudistettavaksi vuoden 2008 loppuun mennessä. Lupaehtojen tarkkailun suorittaa ulkopuolinen konsultti (PSV Maa ja Vesi Oy) Muut puhdistamot eivät ole vielä luvanvaraisia ja niiden tarkkailun suorittaa laitoksen henkilökunta.
Puhdistamoliete kuivataan puhdistamolla, josta se kuljetaan kompostoitavaksi Tervanevan kompostointikentälle.
Sakokaivolietettä otetaan vastaan Lipin puhdistamolle, missä se syötetään puhdistusprosessiin.
Haja-asutusalueella jätevedet käsittelevät kiinteistön omistajat pääasiassa omissa saostuskaivoissa ja imeyttävät ne imeytyskenttään tai "kivisilmään". Joissakin kiinteistöissä on käytössä pienpuhdistamo tai umpisäiliö.
Kunnan alueella ei ole yleistä hulevesiverkostoa.
Copyright © 2004 - 2005 Pyhäjokisuun Vesi Oy